Tänään taas mietin sitä, kuinka monipuolista puhelinseksi on. Ja siihen nähden se ei ole edes kallista.
Mitä kaikkea puhelinseksilinjat tarjoavatkaan! Juuri kurkkasin puhelinseksi24.fi sivustolle, vapaana oli muutama upea nainen, odottamassa juuri sinun soittoasi. Sivulta löytyy varmasti nainen sinun makuusi, on tummaa ja vaaleaa, nuorempaa ja vähän vanhempaa.
Ja jokainen nainen osaa heittäytyä mukaan erilaisiin roolileikkeihin, fantasioihin ja fetisseihin. Tai ihan vaan siihen niin sanottuun perus seksiin, joka ei muuten ole ollenkaan tylsää sekään.
Tänään olen puhunut jokusia puheluita ja mitä kaikkea olenkaan saanut kokea. Yhden miehen kanssa juttelimme pornosta, hän katseli samalla pornoa, kun lisäksi vielä harrastimme kiihkeää puhelinseksiä, yhdessä puhelussa leikimme miehen toivoman todella kiihottavan roolileikin. Muutamassa puhelussa sain itse tehdä miehelle mitä halusin, näissä puheluissa oli mm. suihinottoa ja ratsastusta. Unohtamatta yhtä puhelua, jossa mies kertoi mitä hän halusi tehdä minulle, mmmmm pilluni kostuu vieläkin kun mietin sitä.
Mutta todella siis, puhelinseksissä lähes kaikki on mahdollista. Voit lähteä kokeilemaan myös itsellesi ihan uusia asioita. Ja niinkin on käynyt, että jossain asioissa olen itsekin ns. neitsyyteni menettänyt puhelinseksissä. Soittaja on saattanut haluta tehdä jotain sellaista, jota en ole ennen tehnyt, mutta tottakai heyttäydyn mukaan leikkiin kuin leikkiin.
Puhelinseksi on myös paljon henkilökohtaisempaa kuin esimerkiksi pornon katselu. Ja kun löydät mieleisesi naisen, voit soittaa hänelle aina uudestaan ja uudestaan. Tiedät, että saat aina juuri sitä mitä haluat ja voitte vaikka jo edellisen puhelun lopussa miettiä, mitä seuraavalla kerralla haluaisit.
Jos et ole vielä koskaan kokeillut soittaa seksilinjalle, niin uutena soittajana saat kokeilla palvelua ilmaiseksi! Tästä upeasta edusta löydät lisätietoa sivustolta.
Oletpa uusi tai vanha soittaja, niin odotan kiimaisena soittoasi..niin ja olisi ihanaa jos jätät soittosi jälkeen arvostelun minusta. Sen pystyt jättämään, kun klikkaat ensin “lue lisää minusta” ja sieltä vielä “klikkaa tästä jättääksesi arvostelun”, kiitos jo etukäteen!
Soittelemisiin, Ilona 221