Peppuseksiä seksilinjalla

Mitä ihanaa puhelinseksiä sainkaan taas tänään kokea. Minulla oli todella kiimainen olo ja odotin, että puhelimeni soisi. Kauan ei tarvinut onneksi odottaa, kun kuulin ihanan miehekkään äänen puhelimen toisessa päässä.

Mies kysyi minulta, mitä haluaisin hänen tekevän minulle juuri nyt? En ollut hetkeen saanut kunnon peppuseksiä ja sanoin, että haluaisin hänen panevan minua anaaliin.

Mies innostui tästä ja sanoi, että haluaisi minut kontilleen eteensä. Sitten hän kysyi, mitä haluaisin hänen tekevän seuraavaksi? Sanoin, että pilluni on niin märkä, että haluaisin hänen työntävän sormensa pilluuni ja kostuttavan niitä siellä. Mies sanoi tekevänsä niin ja voihkaisin nautinnosta, oloni oli todella himokas.

Sitten pyysin miestä työntämään pillussani kostutetun sormensa tiukkaan peppuuni. Tunsin kuinka sormi työntyi sisääni ja tuntui, että kiimainen oloni vain kasvoi. Pyysin miestä työntämään kullinsa kiimasta märkään pilluni, samalla kun hän työnteli sormeaan anaaliini.

Tunsin kuinka kova, halukas kalu työntyi pilluuni kiihtyvään tahtiin ja samalla miehen sormi työntyi peppuuni. Se tuntui niin hyvältä, että tuntui että laukean ihan juuri.

Pyysin miestä vetämään kullinsa pois märästä, tiukasta pillustani, ottamaan sormensa pois tiukasta anaalistani ja työntämään sykkivän kullinsa kiimasta supistelevaan peräaukkooni.

Mies kertoi kuinka hän otti kiinni lantiostani ja alkoi työntää hitaasti kulliaan peppuuni. Iso kulli tuntui ihanalta tiukassa anaalissani ja pyysin miestä panemaan minua kunnolla ja kovaa.

Kuulin kuinka kiihottunut mies oli, itse en voinut kuin voihkia nautinnosta ja tunsin kuinka orgasmi tuli voimalla koko kroppani läpi. Mies huusi nautinnosta lauetessaan ja hetken huohotimme vain hiljaa puhelimessa. Hengityksen tasaannuttua mies kiitti minua, hän sanoi kaivanneensa juuri tätä.

Kiitin myös ja sanoin etten muista, koska olen kokenut noin ihanan orgasmin! Toivottavasti nautiskelemme puhelinseksistä pian uudestaan, en malta odottaa että puhelin taas soi..