Pidemmittä puheitta suoraan siihen, että minulla oli tänään niin kiimainen ja kiihottunut olo!
Joskus on ihana kiusoitella itseään, pukeutua seksikkäisiin alusvaatteisiin ja katsella itseään peilistä. Ottaa muutama seksikäs valokuva itsestään..ja vaikka lähettää ne kuvat jollekin miehelle ja toivoa, että saisi vastaukseksi kuvan täydessä tanassa olevasta kullista.
Juuri näin kävi tänään, olin pukeutunut punaisiin pitsirintsikoihin ja stringeihin. Otin puhelimella muutaman kuvan itsestäni peilin kautta. Kuvista tuli todella seksikkäitä ja päätin lähettää ne yhdelle miehelle, jonka kanssa olen harrastanut kiihkeää puhelinseksiä.
Jäin odottamaan vastausta ja samalla kaivoin dildon kaapistani, joka on täynnä seksikkäitä alusvaatteita ja seksileluja.
Avasin jalkani peilin edessä ja siirsin stringejä hiukan sivuun, niin että näin kiimaisen pilluni peilistä. Työnsin dildon hitaasti syvälle tiukkaan pilluuni.
Samassa puhelimeni piippasi ja minua odotti kuvaviesti. Kuvassa oli iso, suonikas, kova kulli! Kuva sai minut entistä kiimaisemmaksi ja otin uuden kuvan itsestäni. Kuvasin dildon työntyneenä syvälle pilluuni.
Lähetin kuvan miehelle ja pian puhelimeni soi. Mies sanoi ettei kestäisi enää kauaa, hän halusi kuulla mitä tekisin hänelle juuri nyt.
Kerroin kuinka halusin ottaa hänen kullinsa suuhuni ja antaa hänelle kunnon suihinoton. Voisin mennä hänen päälleen kuusysiin ja hän voisi samalla nuolla kiimaista pilluani.
Olimme kumpikin aivan lähellä laukeamista! Mies sanoi, kuinka haluaisi ottaa minut takaapäin, kovaa ja kunnolla. Upottaa kyrpänsä litisevään tiukkaan pilluuni ja panna minua niin kauan, että lopulta voihkisin orgasmin kourissa.
Työnsin dildoa pilluuni ja kuvittelin kuinka mies nussisi minua takaapäin. En enää kestänyt, vaan tunsin ihanan orgasmin vavisuttavan koko kroppaani. Voihkin nautinnosta ja kuulin kuinka mies sanoi, että hän tulee nyt! Huohotimme hetken ja lopuksi vielä puhuimme mitä seuraavalla kerralla tekisimme, kun harrastaisimme puhelinseksiä.
Soittelemisiin, Ilona